POLSKAA POLKIEN

Miten musiikin poljento vaikuttaa soittajan liikkeisiin? Voiko kehossa olevaa poljentoa kanavoida perkussiiviseksi liikkeeksi?

Analyysityötä luonnostellessani päädyin palaamaan aiheeseen, jota pohdin hieman jo aiemmissa opinnoissani. Halusin tutkia sitä, miten viulunsoittaja voi rytmittää omaa soittoaan jaloilla polkien. Olen vuosien varrella törmännyt muutamiin artisteihin, jotka hyödyntävät kiinnostavalla tavalla perkussiivista liikettä soitossaan. Muun muassa yhdysvaltalainen old-time-viulisti Hillary Klug yhdistää perinteistä buck dancea ja soittoa, ja virolainen viulisti Maarja Nuut on puolestaan käyttänyt tanssillista liikettä osana monipuolista ja kerroksellista soolosoittoaan. Yhtenä innoittajana aiheen pariin on ollut myös quebeciläinen kansanmusiikki, johon kuuluu olennaisena osana jalkojen polkeminen, ns. podorythmie. 

Oma taustani on puolestaan irlantilaisessa kansantanssissa, johon kuuluu myös perkussiivinen steppitanssi. Koska rytmien tuottaminen jaloilla on itselleni hyvin luontevaa, inspiroidun ajatuksesta yhdistää polkurytmejä viulunsoittoon. Vuonna 2017 tarkastelin ammattikorkeakoulun opinnäytetyössäni sitä, miten erilaisten suomalaisten kansantanssiaskelikkojen pohjalta voi luoda perkussiivisia polkuja. Pohdin myös perkussiivisen liikkeen nuotintamista ja käyttämistä osana sävellettyä musiikkia. 

Tällä kertaa halusin kuitenkin työstää aiheetta hieman uudesta kulmasta, ja sitoa tekemistä enemmän käytäntöön. En halunnut lyödä lukkoon tiettyjä rytmejä tai pakottaa liikettä esimerkiksi tanssiaskelikkojen rytmeihin, vaan pyrin muodostamaan erilaisia polkuja improvisoiden ja musiikista inspiroituen. Lähdin liikkeelle soitosta. Halusin nähdä, mitä tapahtuu, kun polkujen antaa mahdollisimman orgaanisesti muodostua kappaleesta omaksutun poljennon kautta. Ajatuksena oli tuottaa monipuolista rytmiikkaa, ei pelkästään ns .polkea rytmiä, vaan muunnella myös jaloilla tuotettuja rytmejä soiton ohella. Polut toimivat ikään kuin toisena instrumenttina, säestäen ja käyden vuoropuhelua viulun kanssa.

Päätin aloittaa liikaa analysoimatta, ja analysoida vasta jälkikäteen.

LASKIAISAHTEEN POLSKA

Valitsin kappaleeksi ilmajokelaisen Antti Ala-Rannan vuonna 1972 viululla soittaman Laskiaisahteen polskan, joka on yksi variaatio portugalilaista alkuperää olevasta La Folia-teemasta. Kappale oli itselläni jo valmiiksi harjoittelussa tätä työtä aloittaessani, ja päätin olla käyttämättä liikaa aikaa kappaleen valintaan. Laskiaisahteen polska osoittautui lopulta hyvin tarkoitukseen sopivaksi, sillä muunnelmana se myös kannusti edelleen muunteluun ja improvisointiin.

Nuotti ja äänite Antti Ala-Rannan vuonna 1972 soittamasta Laskiaisahteen polskasta löytyvät Matti Mäkelän toimittamasta julkaisusta Polskan parhaita, vuodelta 2000 (äänitys Erkki Ala-Könni).

POLJENTOA SOITOSTA JALKOIHIN

Kun kappale oli valittu, lähdin soittamaan. Päätin soittaa kappaletta ensin istualtaan, pyrkien aktivoimaan jalkoja liikkumaan musiikin mukana. Pian jalat alkoivat löytää erilaisia polkuja ja aksentoimaan soittoa. Kuvasin reilun kuukauden aikana 12 harjoitusvideota. Videoilla soitin polskaa välillä ABC-rakenteella, välillä ”jumittaen” jossain melodialinjassa ja antaen jaloille tilaa kokeilla erilaisia rytmillisiä fraaseja.

Kävin läpi kaikki kuvaamani videot ja kirjasin ylös niissä esiin tulleet rytmit. Ensimmäiset rytmit olivat yksinkertaisia, ja poljin lähinnä tahdin iskullisia osia. Pian rytmit alkoivat kuitenkin monipuolistua. Soitin kappaletta hieman tanssitempoa hitaammin, ja tämä vaikutti siihen, minkälaisia polkuja jalkani tekivät. Melodialtaan harvempiin tahteihin teki mieli lisätä jaloilla nopeampia rytmikuvioita. Suurin osa (26 kappaletta) muodostuneista rytmikuvioista oli yhden ¾-tahdin mittaisia. Monet rytmeistä toistuivat useammalla videoilla eri tavoin poljettuina tai jatkuivat usean tahdin ajan, osa esiintyi vain kerran. Käytin rytmien polkemisessa molempia jalkoja. Koska poluissa oli paljon variaatiota, avaan niitä tarkemmin hieman myöhemmin, keskittyen tässä kohtaa pelkkiin rytmeihin. Alla olevassa taulukossa näkyy kaikki Laskiaisahteen polskaan muodostuneet polkurytmit, siinä järjestyksessä, missä ne videoilla ensimmäisen kerran esiintyivät (taulukko 1).

Taulukko 1. Laskiaisahteen polskasta inspiroituneita polkurytmejä.

Joihinkin kappaleen kohtiin syntyi puolestaan pidempiä 2-4 tahdin mittaisia fraaseja. Monesti nämä rytmifraasit muodostuivat jonkin kappaleen osan loppuun, markkeeraten seuraavaan osaan siirtymistä. Tyypillisimmin fraaseissa korostui takapotku, ja muusta rytmiikasta poikkeava lopuke viimeiseen tahtiin. Alla fraasit (taulukko 2).

Taulukko 2. Laskiaisahteen polskan polkurytmifraaseja.

Yllä kuvatut rytmit esiintyivät videoilla monella eri tavoin poljettuina. Osa rytmeistä alkoi soittokertojen kertyessä vakiintua tiettyyn muotoon. Liikkeitä oli etupäässä kahdenlaisia; painollisia askeleita, sekä painottomia kopautuksia, jossa tukijalka ei vaihdu. Joskus poljin koko jalalla, joskus kantapäällä tai päkiällä. Välillä käytin molempia jalkoja yhtä aikaa. Kengistä ja alustasta riippuen, erilaiset liikkeet tuottivat hieman erilaisia ääniä.

Videoita kuvatessani myös tietyt rytmikuviot alkoivat toistua ja vakiintua. Oli kiinnostavaa huomata, miten jotkut melodiakuviot selkeästi ohjasivat jalkojen liikettä. Viimeisimmissä videoissa nousin soittamaan seisoaltaan, mikä vapautti liikettä entisestään. 

LÄPISOITTO JA VIDEOINTI

Palasin työn pariin muutamaa viikkoa myöhemmin, kun kappaleiden soittamisesta ja rytmien nuotintamisesta oli kulunut jo hetki. Palautin Laskiaisahteen polskan mieleeni ja katsoin, mitä rytmejä tällä kertaa muodostui. Tarkoituksena oli soittaa kappale kokonaisuudessaan videolle, jotta voisin analysoida tarkemmin melodian ja rytmien suhdetta. 

Valitsin videointia varten kovapohjaiset kengät, jotta äänet erottuisivat mahdollisimman hyvin. Käytin myös puista ”steppilautaa” alustana. Videota kuvatessani jokin laudan mikrofoniliitännöistä särisi. Kokeilin myös ulkoista mikrofonia vahvistamaan poluista syntyvää ääntä, mutta lopulta akustisesti soittaminen tuntui luontevammalta. Soitin tällä kertaa seisoaltaan, mikä helpotti huomattavasti poljennon sisäistämistä. Istualtaan jalat toimivat hieman irrallaan muusta kehosta, ja yhteys soittoon oli vaikeampi löytää.

Minkälainen versio Laskiaisahteen polskasta sitten päätyi lopulliselle videolle? Soitin polskaa useamman version vapaasti muunnellen, ja valitsin nuotinnettavaksi mielestäni kokonaisuutena onnistuneimman. Soittokertojen kertyessä improvisoidut ratkaisut alkoivat jonkin verran vakiintua. Sen vuoksi en halunnut kuvata liian montaa ottoa, jotta jonkinlainen tuoreus ja improvisatorisuus säilyisi.

Soittamani versio Laskiaisahteen polskasta vuodelta 2023.

NUOTINNOS

Nuotinsin valitsemani videoidun polskan, kirjoittaen viulumelodian ja polkurytmit omille riveilleen. Rytmiviivastolla alaspäin osoittavat nuotinvarret kuvaavat vasemmalla jalalla poljettuja askeleita, ja ylöspäin osoittavat varret oikealla jalalla poljettuja askeleita. Poikkeuksena kahden jalan polkiessa yhtäaikaisesti, käytin tremolomerkkiä nuotinvarressa. Askeleiden laatu on merkitty nuotin alle, käyttäen kahnotaatiomerkkejä (kuva 1).

Kuva 1. Kahnotaatio tarjosi ”valmiin paketin” erilaisia perkussiivisia askeleita kuvaavia symboleita.

Yhdysvaltalaisen Stanley D. Kahnin 1930-1950-luvuilla steppitanssiin kehittämä notaatiotapa oli itselleni entuudestaan vieras, mutta yhteensopiva käyttämäni nuotinnusohjeman (MuseScore) kanssa. Kahnotaatio koostuu kokonaisuudessaan noin 30 pääsymbolista, sekä niihin lisättävistä tarkennussymboleista. Alkuperäisessä kahnotaatiossa symboleita kirjoitetaan peräkkäin kuvaamaan erilaisia perkussiivisia askelsarjoja (Kahn 1989). Kahnotaation paletista löytyi sopivia merkkejä kuvaamaan myös tässä työssä käyttämäni askeleita, vaikka varsinaisesta steppitanssista ollaankin aika kaukana. Käytin viittä erilaista askelmerkkiä, yhdistäen ne nuottikuvaan (kuvat 1 ja 2).

Kuva 2. Ote nuotinnetusta polskasta. 

Paljon informaatiota sisältävän nuottikuvan tuoma haaste on heikko luettavuus. Oikean ja vasemman jalan liikkeiden jakaminen eri suuntiin osoittaviin nuotinvarsiin johti siihen, että tiheiden aika-arvojen palkitukset oli hajotettava. Tämä vaikeuttaa rytmien lukemista. Kahnotaatiomerkit eivät myöskään ole monellekaan lukijalle tuttuja tai intuitiivisia. Nuotti toimii kuitenkin tässä havainnollistavana analyysin välineenä.

ANALYYSI

Lopullinen videolle ja nuotille päätynyt Laskiaisahteen polska on siis oma, muunnellen moneen kertaan läpi soittaen syntynyt versioni. Kappaleesta tuli kokonaisuudessaan noin 3 minuutin mittainen. Melodia mukailee hyvin pitkälti alkuperäistä melodiaa. Käytän monessa kohtaa vapaita kieliä bordunamaisesti melodian alla, ja joissain kohdissa otan enemmän vapauksia melodian tulkinnassa. Kappaleessa on A-, B- ja C-osat. Lisäksi se alkaa ja päättyy vapaampaan kehittelyosioon, pohjanaan on A-osasta lainattu melodianpätkä. Aivan lopussa palaan vielä A-osan melodiaan uudestaan. 

Lopullisessa versiossa esiintyy huomattavasti vähemmän polkurytmejä, kuin harjoitusvideoilla. Alkuperäisistä rytmeistä vain kahdeksan tahdin mittaista polkurytmiä, sekä kaksi kahden tahdin mittaista lopuketta on mukana lopullisella videolla. Lisäksi mukaan tuli kuusi uutta tahdin mittaista polkurytmiä ja kolme uutta kahden-kolmen tahdin mittaista lopuketta.

Käyn seuraavaksi tarkemmin läpi videolle päätyneitä polkurytmejä ja niissä esiintyviä toistuvia ideoita (taulukot 3 ja 4).

Synkooppirytmi

Taulukosta 3  näkyy, kuinka paljon ”varastossa” olleita polkurytmejä jäi lopulta käyttämättä. Yleisimmäksi rytmeiksi muodostuivat lopulta pisteellisellä neljäsosanuotilla alkavat rytmit (rytmit 3, 4, 7 ja 9). Nämä ovat rytmejä, jotka olivat löytyneet jo harjoitteluvaiheen alkupuolella. Soittaessani olin siis jollain lailla ”jämähtänyt” synkopoivaan poljentoon, jossa tahdin toinen polku osuu painottoman iskun osan sijaan takapotkulle. 

Selvästi yleisin kaikista rytmeistä on rytmi numero 3, jota käytän lähes puolet koko kappaleesta. Kolme muuta synkooppirytmiä ovat ikään kuin tämän rytmin variaatioita. Synkooppirytmiä esiintyy läpi kappaleen, myös tahtilajin vaihtuessa A-osan keskivaiheilla (tahdit 21 ja 30). Tällöin jatkan takapotkua yhden iskun pidempään, 4/4-tahdin loppuun asti. 

Synkooppirytmissä pääsääntöisesti kaksi ensimmäistä iskua ovat painollisia koko jalan askeleita, ja tahdin lopussa on ”koristeena” kannalla tapahtuvia terävämpiä iskuja. Toisen A-osan kehittelyosiossa (tahdista 75 eteenpäin) sama rytmiikka toistuu kevyemmillä askeleilla.

Taulukko 3. Lopullisen version polkurytmit siinä muodossa, missä ne ensimmäisen kerran löytyvät nuotista. Osa rytmeistä esiintyi jo harjoitusvideoilla (sulkeissa numero). Tähdellä (*) merkityt tahtinumerot kuvaavat 4/4-tahteja, joissa vastaava rytmi esiintyi.

Tasainen rytmi ja polskan poljento

Tasaista polskan poljentoa on kappaleessa huomattavasti vähemmän. Pelkästään tahdin 1. ja 3. iskuja korostavaa polkurytmiä esiintyy vain yhdessä tahdissa kappaleen puolivälissä (rytmi numero 6), ja jokaista iskua polkevaa rytmiä vasta kappaleen loppupuolella. Soittajana tasainen poljento tuntui jollain tapaa liian monotoniselta, ja synkopoivilla poluilla sai aikaan monipuolisempaa rytmiikkaa. Toisaalta, tahdin 1. ja 3. isku erottuvat useasta käyttämästäni polkurytmistä, vaikka 2. isku jääkin monessa kohtaa uupumaan. Painokkain askelista on tahdin 1. isku, jonka poljin lähes läpi kappaleen painollisena askeleena.

Tasaiseen poljentoon päädyin silloin, kun halusin antaa tilaa muuntelulle ja keskittyä soittoon. Tahdista 67 alkava vapaampi, A-osan melodiaan ”jumittamaan” jäävä kehittelyosio vaati selkeän pulssin, jonka päälle soittaa. Tasainen pulssi oli pohja, jonka mahdollisti teeman ja rytmiikan kehittelyn. Kehittelyosion jälkeen vaihdoin takaisin synkooppipulssiin, mutta aloitin kevyemmillä askeleilla, käyttäen pelkän päkiän tai kannan kopautuksia painollisten askelten sijaan. Aivan kappaleen lopussa halusin puolestaan markkeerata lopetusta, ja näin ollen selkeyttää ja ”pienentää” kuulokuvaa. Harvimmat polkurytmit sijoittuvatkin kappaleen alkuun ja loppuun.

Tiheät rytmit ja breikit

Osassa kappaletta halusin puolestani kokeilla tiheämpiä polkurytmejä. B-osan toisesta tahdista alkaa selkeä rytminen idea, joka toistuu neljä kertaa (rytmi 8). Polkurytmin muuttaminen lennosta vaati hieman harjoittelua ja melodialinjan yksinkertaistamista, ja sama idea toistui jo aiemmilla kuvaamillani otoilla. Kyse ei siis ollut enää puhtaasta improvisaatiosta. Myöhemmin toisen A-osan kehittelyosiossa käytän lähes samaa polkurytmiä, jättäen soittoon tahdin mittaisin ”breikin” (tahti 80). Idea rytmibreikistä syntyi videoita kuvatessa, mutta ei vakiintunut tiettyyn kohtaan. Myöskään rytmi ei ollut ”lukkoon lyöty”, vaan annoin jalkojen vapaasti täyttää tyhjän tahdin. Luonnollisesti valitsin soittotilanteessa improvisoiden jo valmiiksi tutun rytmikuvion, lisäten siihen vain yhden iskun.

Lopukkeet

Muita selkeitä rytmi-ideoita ovat lopukkeiksi kutsumani pidemmät polkurytmifraasit, joilla pyrin korostamaan osan vaihtumista. Näitä esiintyi A-, B- ja C-osien lopuissa (molemmilla kertauksilla, nuotissa kertaukset on kirjoitettu auki). Lopukkeissa esiintyy variaatiota, mutta viimeistä lukuun ottamatta, ne painottavat kaikki takapotkua. Tämä on selkeästi jo harjoitteluvaiheesta jäänyt ajatus ja maneeri, joka on läsnä koko kappaleen läpi. 

Alla olevasta taulukosta (taulukko 4) voi huomata, että muuntelua esiintyy runsaasti sekä lopukkeissa, että niihin ohjaavissa melodialinjoissa. Tämä vähentää hieman toiston tuntua kuulokuvassa, vaikka sama idea toistuukin monta kertaa. C-osassa esiintyy kahta erilaista lopuketta.

Taulukko 4. Kappaleessa esiintyy erilaisia lopukkeita; pidempiä fraaseja jotka markkeeraavat osan vaihtumista. C-osassa esiintyy kahta erilaista lopuketta.

LOPUKSI

Polkujen ja soiton yhdistäminen luontevasti on pitkä prosessi, joka on itselläni vielä melko alkutekijöissään. Työ antoi mahdollisuuden kuitenkin syventyä aiheeseen. Oli mielenkiintoista analysoida omaa soittoa, ja huomata jälkikäteen asioita, joita ei soittaessa huomannut. Soiton ja polkurytmien nuotintaminen helpotti oman työskentelyn tarkastelemista ulkopuolelta, ja auttoi havainnollistamaan sitä, mitä kaikkea videolla tapahtui.

Yksi silmiinpistävä asia oli jousen käyttö. Kun huomio oli vain osittain itse soittamisessa, olivat jousitukseni varsin erikoisia. Monesti polskaa soittaessa pyrin aloittamaan tahdit vetojousella, mutta tällä kertaa jousi jäi monessa kohtaa ”väärin päin” ja päädyin soittamaan hieman nurinkurisesti. Joissakin kohtaa sidoin myös pitkiä fraaseja yhteen sen sijaan, että kääntäisin jousta välissä. Ja toisaalta, välillä unohdin kokonaan sitoa nuotteja yhteen. Yleensä kummallisilla jousituksilla pyrin kuitenkin kääntämään jousen suunnan oikein päin, joten niillekin oli paikkansa.

Huomasin videota nuotintaessa myös yllättävän paljon pientä variaatiota sekä soitossa, että polkurytmeissä. Soittaessani en tiedostanut sitä, miten jatkuvasti muuntelin pieniä melodia-aiheita. Myös poljetun synkooppirytmin variaatiot tapahtuivat täysin tiedostamatta. Voi siis ajatella, että polkuihinkin oli uutena elementtinä jo tarttunut jotain kansanomaisuutta.

Analyysityö osoitti, että poljentoa on mahdollista kanavoida perkussiiviseksi liikkeeksi, mutta se vaatii paljon toistoa ja määrätietoista työskentelyä. Työskentelytavat kuitenkin hioutuivat työn edetessä. Huomasin muun muassa, miten paljon soittoasento vaikuttaa poljennon sisäistämiseen. Seisoaltaan soittaen rytmeistä tulee tarkoituksenmukaisempia ja tanssillisempia. Istuen asento on staattisempi ja jalat jäävät hieman irrallisiksi. Istuma-asento voi toisaalta myös mahdollistaa esimerkiksi tiheämpien tai lennokkaampien rytmien käytön ilman, että soitto häiriintyy. 

Vaikka työskentely oli välillä uuvuttavaa, polkurytmien käyttö tuli työn edetessä koko ajan luontevammaksi osaksi soittoa. Oli palkitsevaa kehittää omaa ”polkurytmien varastoa”, jota voi mahdollisesti hyödyntää myöhemmin omassa taiteellisessa työskentelyssä. Erilaisten polkurytmien harjoittelusta voi olla hyötyä myös soitonopetuksessa, ja niiden kautta voi havainnollistaa esimerkiksi tanssirytmejä. 

Työ antoi paljon vastauksia, ja myös paljon uutta mietittävää. Rytmien kehittelyn lisäksi työtä voisi jatkaa myös tarkastelemalla esimerkiksi erilaisten lattiamateriaalien, kenkien ja äänentoiston tuomia mahdollisuuksia. Erilaiset soundit voivat tuoda uusia ajatuksia ja inspiraatiota siihen, miten soittaja pystyy oman liikkeen avulla ”komppaamaan” omaa soittoaan. Myös tanssillisuutta ja liikkeen vaikutusta soittaessa tehtyihin ratkaisuihin olisi kiinnostavaa tarkastella lähemmin. Mahdollisuuksia on paljon, ja aion ehdottomasti vielä jossain muodossa palata aiheen pariin.

Lähteet:

Mäkelä, Matti (toim.) 2000. Polskan parhaita. Kansanmusiikki-instituutin julkaisuja. KIJ 45. Kaustinen. Kansanmusiikki-instituutti.
Kahn, Stanley. 1989. Kahnotation: Computerized Notation for Tap Dance. Teoksessa: Gray, Judith A (toim.) Dance Technology: Current Applications and Future Trends. Virginia. The American Alliance for Health.